Pakenen todellisuutta, elän unissa….

Lueskelin tuossa ensimmäisiä kirjoituksiani. Kyllä aika pitkä matka on tuosta kuljettu. Mutta onneksi parempaan päin. Tarkoitus olisi kohta käydä lopettelemaan lääkitystä. Heh, no tuo “kohta” tarkoittaa ehkä parin kuukauden sisällä. Mutta jos kesällä jo loppusuoralla, niin olisi hyvä.
Aivan täysin ongelmitta tuosta masennuksesta ei olla päästy. Tässä avioeron myötä on mennyt paljon asioita uusiksi. Muun muassa vakuutukset. eksän kanssa meillä on pariturva, josta ollaan sovittu, että pidetään se voimassa niin kauan ainakin, kun meillä on tuo yhteinen asunto. Yritin hommata itelleni henkivakuutusta. Ei onnistunut. Mulla on kahden vuoden karenssiaika siitä, kun lopetan lääkkeet. Että silleen. Pelottaa vähän. Mitä jos olen menossa kauppaan ja joku hullu ajaa mun päälle? Oon kyllä vähän muutenkin pihalla vakuutusasioissa. Pitäisi ottaa selvää.

Mutta…. Matkoista kun puhutaan Dublinin reissu meni todella hyvin! Ilma oli nätti ja keväinen. Kun nousin koneesta ja kävelin sitä piiiiiiiitkää käytävää passitarkastukseen, näin ensimmäiset kukat. Ja jäin vaan seisomaan ja katsomaan. Ja hymyilemään hölmönä
Koko viikonloppu meni niin hienosti. Oli hauskaa. Ja nyt pitäisi keksiä poitsulle koodinimi, koska hänestä tulee varmaan puhuttua tulevaisuudessa paaaaljon. Olkoot aluksi vaikka BF, lyhenteenä Voi tätä pinkkiä pilveä, kun alkaa hymyilyttään heti. Ja oikeastaan aika kiva puhua poikakaverista
Tiedän, että olen sanonut, että en halua ketään miestä nurkkiin pyörimään. Mutta sitten toisaalta, jos kerta kumpikin tykkää toisestaan ihan mahdottomasti, niin miksei sitä voisi ruveta seurustelemaankin? En mä nyt mikään niin vannoutunut sinkku ole.

Hiukan hämää, etten kehtaa laittaa ottamiani kuvia feissariin. enkä ole sinne vaihtanut statustani. Katsotaan nyt. Tässä ollaan kuitenkin vielä reilu kuukausi naimisissa. Enkä muutenkaan halua kaikille julistaa, että nyt olen sitten löytänyt uuden miehen. Vastaanotto on ollut vähän ristiriitaista. Muutama kaveri on sentään ollut iloinen puolestani.

Huijuijui…. Perjantaina olisi sitten lähtö Dubliniin! Ihanaa, 4 päivää vapaata Pakko sanoa, että kyllä jännittää. Oon pikkuhiljaa alotellu pakkailua, kun en malta olla tekemättä mitään. Aattelin, että joskos kohta päivittäis ämpärin soittolistan. On sitten kiva istua koneessa ja kuunnella musaa.

Hyvällä mielellä on tullut porkuteltua nyt jo pari viikkoa. Tuntuu, ettei mikään tunnu missään. Siis nuo negatiiviset asiat. Taitaa olla vaaleanpunaisilla laseilla jotain vaikutusta asiaan Mutta kiva, kun on joku, joka tykkää musta. Ja ainoa hankala asia välillä on, noh, välimatka. Joka sekään ei sinänsä ole ainakaan vielä mikään pahempi ongelma. Koska todennäköisesti tullaan näkemään ainakin kerran kuukaudessa. Toivottavasti Ja ainahan on webbikamerat
Välillä yllätän itteni ajattelemasta, että olishan se kiva, että olis joku, jota vois kutsua poikakaveriksi. Ettei aina olisi vaan säätöjä. Johan tässä niitä on ollutkin. Ero virallistuu noin kuukauden päästä. Mietin, että jos tästä nyt kehittyy suhde, niin onko se liian nopeasti? Okei, ja tunnustan, että että lievää paniikkia yrittää nostaa, kun tuo toinen välillä huokaa, että hän haluis vaan jättää kaiken siellä ja tulla tänne mun luo. Semmoinen “eieieiei, et ainakaan mun luo tule asumaan sitten”-paniikki.. En halua mennä niin nopealla vauhdilla, kuin tuo edellinen suhde eteni. Eksän kanssahan muutettiin melki heti yhteen. No mutta, katsotaan nyt ensin mihin tämä tästä kulkeutuu. Päivä kerrallaan