Mä oon niiiiiin rakastunut aurinkoon :) Jotenkin ton talven jälkeen auringonpaiste tuntuu tosi hyvältä. Vaikka tietty känkkäränkkä-päiviäkin on ja väsyttää välillä hitokseen. Mutta silti on hyvä mieli.

Mies oli tosiaan täällä silloin viikko sitten viikonloppuna. Oli ihan mukavaa. Se toi mulle suklaata, sydämen muotoisessa rasiassa. Suloista. Miksi se ei silti riitä? Mikä mussa on vikana? Kun just tommosesta mä tykkään. Että lahjotaan ja lirkutellaan ja huomioidaan. No, kukapa ei tykkäis :D Ok, ei tullut semmoista hetkeä, että mun olis tehny hirveesti mieli sanoa, että haluan eron. Niinkuin on tullut viimekertoina, kun ollaan nähty. Ja semmoista ihan hauskaa höpsöttelyäkin oli.

Äiti ihmettelee, että miksi haluan erota tommosesta miehestä. En mä osaa sanoa! Kun siis tavallaan kaikki on kuitenkin ihan hyvin. Ja tiedän, että ei se kipinä siellä ikuisesti voikaan olla. Mutta silti mä kaipaan semmoista tunnetta. Siis mä oon miettiny tätä asiaa jo vuoden! Enkä vaan saa tehtyä päätöstä… Aina tulee jotain. En voi sanoa, koska tulee miehen synttärit tai vuosipäivä tai joulu taitaitai… Tekosyitä, sanoisi joku. Ja onhan ne tavallaan. Mua pelottaa niin helvetisti tehdä se päätös. Mitä jos se onkin väärä? Jos mä en sitten enää löydäkään ketään, joka haluaisi olla mun kanssa loppuelämänsä? Jos mies on ainoa maailmassa, joka jaksaa kattella tämmöstä rasittavan vaikeeta tapausta…. Kuka muu kestäisi mun ihastumiset ja heittelevät mielialat?

Toisaalta mua kiinnostaisi, onko semmoista toista… Mutta sitten taas, musta on tullut pikkiriikkisen kyyninen noitten miesten suhteen…. Muumi ei enää kiinnosta, se selkeni viime tapaamiskerran jälkeen. Meillä oli tosi hauskaa ja se on loistavaa seuraa. Mutta ei, en mä voi kuvitella elämääni sen kanssa. Kaverina kyllä, mutta ei muuten. Hani kummittelee mielessä yhä vaan. Ehkä just sen takia, että siitä tulee kohta vuosi, kun kaikki alkoi… Ja koska eilen laitoin reiät yhelle pikkutytölle, jolla oli samanlaiset silmät, kuin Hanilla. Mä ikävöin häntä. Ja samalla mua harmittaa niin perkeleesti se, että pilasin kaiken ihastumalla siihen.

Mua ärsyttää se, että ihastun niin helposti! Mä olen liian romanttinen. Pienet lirkutukset vaikuttaa muhun liikaa. Yritän aatella, että ei, nyt pidät pään kylmänä. Mulla on yks kaveri, johon tutustuin joskus marraskuussakohan. Ja yritän pitääkin sen vaan kaveruutena, en halua pilata välejä. En halua uutta Hani-tilannetta. Siihen mulla on kaksi isoa syytä. Ensinnäkin, en halua toista miestä vaikuttamaan mun päätökseen avioliittoni suhteen. Sen pitää tulla ihan täysin musta itsestäni. Ja sitten toisekseen juurikin se, että mä en halua menettää tätä ihmistä elämästäni, koska hän on tosi mahtava tyyppi!

Huoh… Ja sitten toisaalta. En mä halua menettää Miestäkään elämästäni.. Mä kuitenkin tykkään siitä ihmisenä paljon. Sekin on loistotyyppi. Pitkä, tunteikas, hellä, rauhallinen… Haluaisko joku ottaa hyvään hoitoon? :) Annetaan hyvä mies, luotettavaan ja rakastavaan kotiin :) Siis oikeesti, mä haluisin niin sille parempaa, kuin minä. Jonkun, joka rakastaisi joka solullaan, samalla tavalla kuin Mies rakastaa. Äh, nyt tulee taas niin paha mieli, että pakko käydä ajatteleen jotain muuta…

Tänään on vapaapäivä. Pitäisi mennä kaupungille uusimaan asuntohakua. Ja aamupalaakin vois syödä :) Ulos nauttimaan auringosta, kun se viimein paistaa!