Pakenen todellisuutta, elän unissa….

Seisomme vastakkain ja tervehdimme hymyillen.

        Otat minut syliisi ja sanot ikävöineesi minua.

Lähdemme kävelemään, jonnekin vaan.

        Otat kädestäni kiinni ja puristat hellästi.

Juttelemme kaikenlaista, elämästä…

        …ja meistä…

Näytän sinulle löytämäni mielenkiintoisen paikan.

        Otat minut lähellesi ja suukotat.

Jatkamme matkaa, yhä höpötellen niitä näitä.

        Sinun kainalossasi on hyvä olla.

Kävelemme takaisin kotiini. Hymy huulilla.

        Vain minä ja sinä.

Vatsassani on perhosia, kun katson sinuun.

        Naurahdat ja vedät syliisi, suutelet.

Toivotamme hyvää yötä.

        Näemme pian uudestaan…

Aiot valita hänet.
Et ole sitä sanonut.
Et ehkä tohdi.
Minä näen sen eleistäsi.
Kuulen sen sanoista, jotka jätät puhumatta.
Niin on sinulle helpompaa.
Minulle ei.
Olen kertonut tunteistani,
avannut oven ja kutsunut sisään.
Eikö sinussa olekaan miestä tekemään samoin?
Luulin niin…
Mitä tapahtui?
Tulinko liian lähelle,
osuinko liian syvälle?
Nyt olet kuitenkin etäinen,
et puhu.
Se sattuu.
Ja siitä tiedän, että aiot valita hänet.
Se on sinulle helpompaa.