Rakensin itselleni pesän.
Keräsin ympärilleni tuttua ja lämmintä, pehmoista.
Voin tuudittautua uneen, mikään ei minua tavoita.
Ihastelin aikaansaannostani.
Kuvia rakkaistani, kissa hyrisee sylissä.
Täällä minulla on turvallista.

 

Mutta pesä alkoi rapistua, halkeilla.
Kuvat kadota ja uusia, ylimääräisiä ilmestyä vanhojen paikoille.
Värit muuttuivat, osa haalistui, osa vahvistui.
Kissa hyppäsi sylistä ja katsoi minua oudosti.
Minäkin vaihdoin väriä.
Muutin muotoa.

 

Kurkin ulos halkeamista.
Osa minusta haluaa ulos, kokea elämää.
Olla vapaa ja nauttia.
Mutta pelkään.
En ole vielä valmis, muutos kauhistuttaa.

 

Joten paikkailen halkeamia.
Jesarilla, pumpulilla, millä milloinkin.
Odotan päivää, jolloin olen valmis.
Jolloin olen kerännyt tarpeeksi rohkeutta.
Hyväksyä uuden minäni ja kaiken sen, minkä muutos tuo mukanaan.

 

Silloin annan pesäni aueta ja astun maailmaan.
Ehkä joskus…